Hei musahifistelijät!

Kesä oli ja meni. Heinäkuu oli mukavan aktiivista keikkapuolella ja oli taas messevää soitella, lauleskella, potea jonkinasteista puhdistautumisriittiä. Kunnes tuossa elokuun aikana korona-paniikkinappula taas alkoi ilmoittelemaan olemassaolostaan ja taas sännätään kuin päättömät kanat, joissain tapauksissa jopa niin, ettei keikantilaajakaan viitsinyt edes neljää päivää ennen esiintymistilaisuutta ilmoittaa, että hei mies: "Ei sulla olekaan töitä!" Minkähänlaisissa työehtosopimuksissa tällainen toimintamalli, tämä ala kyseessä ollen, on saatettu mahdolliseksi? Veikkaan, että Suomessa ei ole yhtään pk-yrittäjää tai työntekijää olemassa, jotka mukisematta tällaisen toimintatavan nielevät pureksimatta Force Majeure pykälään nojaten.

Siinä vaiheessa, kun viikon sisään poistuu 2/3 osaa kuukauden liikevaihdosta tai työntekijän toimeentulosta, veikkaan, että joku rääkäisee.

Muutto, totaali uusi aukeama ja ajanjakso elämässä konkretisoitui tässä syyskuun alkuviikolla. Siitä vaan elämä taas renkaiden päälle ja karavaani lähti kulkemaan vain tarpeellisimmat mukanaan kaiken epäolennaisen viskaten pois nurkista kuleksimasta. Huomasin mitään sen enempää asiaa funtsimatta ehkä parisen vuorokautta vihelteleväni ja tapailevani "Mun Sydämeni Tänne Jää" biisiä, kunnes havahduin, että hei mitä mä oikeen teen. Suihkussa lämpimän sateen alla annoin sen kaiken tulla.

Toipuminen on alkanut. Huomaan sen. Ympäristön vaihtuminen on tuonut paljon impulsseja, joita en ole kokenut viimeiseen vuosikymmeneen. Objektiivista näkökykyä. Heräämisiä. Jo pelkästään ruohon leikkaaminen, tontin eheyttäminen kesannon jälkeen pikku vesisateessa jatkuvasti tukehtumaisillaan armoa rykivän työnnettävän ruohonleikkurin kanssa on ollut mielenkiintoista dialogia. Lopputulos huomioon ottaen pitää kuitenkin kiittää leikkurinkin tarmokkuutta. Koville otti, mutta ihan hyvä tuli. Puolikas sohvasta vielä havittelee parinsa löytämistä yläkerrasta, mutta kun on sen verran iso, ettei portaikosta ylös pääse paitsi purkaamalla atomeiksi. Ikkunasta tulis, mutta vielä henkilönostin puuttuu.

Soittohommiin tekis kyllä mieli ja luomaan uutta. Sekin ajankohta tässä tulee. Rakennustakin rakennettaessa on ensin turha tehdä piipulle peltiä, kun se perustuskin vasta kuivuu.


"ELÄKÖÖN ELÄVÄ MUSIIKKI!"
 
Killinkoskella 15.09.2021
 
 
Jani Wickholm

 

 MEDIA-osiossa mm. ladattavaa keikkajulistemateriaalia.

 

AJANTASAISEN KEIKKAKALENTERIN LÖYDÄT KEIKAT -OSIOSSA.

Jani on julkaissut tähän mennessä kahdeksan levyä: Kaikki muuttuu (2004), Alumiinitähdet (2005), Yhden lauseen mies (2007), Ranta-ahon valot (2008), Jouluksi kotiin (2008), Kirkkaimmat tähdet kokoelma (2010), Aivan eri mies (2012) ja Sininen tie (2015). Hän on sanoittanut, säveltänyt tai sovittanut kappaleita jokaiselle levylleen ja tehnyt kappaleita myös muille. Janilla on myös oma Luowuudenlähde Studio, joka nykyisin sijaitsee Jämsän Koskenpäässä. Studiossa on syntynyt myös Janin tuorein levy Sininen tie (2015), joka voitti radioiden Kuukauden levy äänestyksen toukokuussa 2015. Luowuudenlähteen käsialaa on myös Pauli Hanhiniemen sanoittama ja Janin säveltämä ja sovittama Kuu, joka oli paikallisradioiden soitetuin kappale vuonna 2007. Lue lisää Janin musiikista ja albumeista.

Jani aloitti musiikkiuransa jo 6-vuotiaana klassisen pianon soitolla Keravan musiikkiopistossa. Kitara tuli kuvioihin ensin sivusoittimena 11-vuotiaana ja pääsoittimena 15-vuotiaana. Osoituksena kitaristintaidoistaan Wickholm sai viisitoistavuotiaana nuorison taide- ja kulttuuritapahtumassa erikoismaininnan nuorena kitaristina. Vuonna 2001 Wickholm oli mukana Jussi Andelinin visioimassa Elvis-show'ssa, jota varten hän nuotitti ja osittain myös uudelleensovitti taustalauluosuudet 22 Elviksen kappaleeseen. Syksyllä 2003 Wickholm osallistui Idols-kilpailun 1. tuotantokaudelle ja sijoittui toiseksi. Lue lisää Janin biografiasta.